Felix Abba on yksi maamme johtavia elintarvikeyrityksiä. Luomme ruokailoa tarjoamalla kuluttajille puhtaita ja hyvänmakuisia elintarvikkeita sekä tuottaa kumppaneillemme lisäarvoa kehittämällä jatkuvasti yhteistyötä ja toimintaamme.

Suomen tuotantolaitoksemme sijaitsevat Turussa ja Lahdessa. Turussa valmistetaan vihannes- ja kalasäilykkeitä, Lahdessa maitotaloustuotteita, salaatinkastikkeita ja levitteitä. Itse valmistamiemme tuotteiden ohella markkinoimme myös mm. ketchuppia, mehuja, muita kalajalosteita, keksejä, jälkiruokavalmisteita, pizzoja ja ruokapakasteita. Viron tuotantolaitoksemme sijaitsee Pôltsamaalla. AS Pôltsamaa Felix on Virossa ketchupin, sinapin, hedelmä- ja marjapohjaisten tuotteiden, majoneesin ja vihannessäilykkeiden markkinajohtaja. Liettuan tuotantolaitoksemme sijaitsee Kaunaksessa. UAB Suslavicius-Felix on Liettuassa ketchupin markkinajohtaja.

Toiminnassamme huomioimme jatkuvasti ympäristön asettamat haasteet ja vaatimukset. Huolenpidon ketju alkaa raaka-aineen toimittajista ja päättyy ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavaan logistiikkaan. Mielestämme ympäristön huomioon ottava toiminta on kannattavan kasvun edellytys tulevaisuudessa.

Felix Abba on osa norjalaista Orkla-konsernia. Konserniin kuuluu kuluttajamerkkitavara- ja kemianteollisuutta sekä investointitoimintaa. Orkla on yksi Norjan pörssin suurimpia yrityksiä.

www.felixabba.fi